Torstaille oltiin kovasti vauvaa tilattu kun meillä on miehen kanssa molemilla synttärit 22. päivä, eri kuukausina mutta sama päivä. Aamulla näyttikin lupaavalta, kuudelta alkoi supistukset jotka jatkuivat säänöllisinä kymmenen minuutin välein. Harmikseni ne eivät tihentyneet. Jatkuivat tasasen tappavina koko päivän. Muutaman kerran väli lähti tiheentymään mutta sitten taas harveni. Yöllä turhauduin todella kun en saanut unta eikä suuntaan taikka toiseen tullut muutosta. Lopulta kolmen jälkeen nukahdin. Aamulla yhdeksän jälkeen heräsin todella voimaakkaaseen supistus kipuun, sitten homma lähtikin etenemään nopeasti. Vähän ennen kymmentä lähdimme sairaalaan ja pian autossa meni lapsivedet. Tosin auto ei kastunut, kuului vaan mahasta poks ja tihutus oli niin pientä ettei sitä edes huomannut. Asia selvisi minulle vasta sairaalaan päästyämme kun sisätutkimusta tehdessä valahti kunnolla vettä. Yhdentoista aikaan olimme sairaalalla ja 14.51 lapsi syntyi.
Olin etukäteen päättänyt että viimeiseen asti yritän pärjätä ilman kipulääkitystä, sillä minua häiritsee ajatus siitä että lääke siirtyy minusta myös vauvaan. Sitäpaitsi onhan naiset kautta aikojen pärjänneet ilman lääkitystä. Aluksi olin keinutuolissa ja nojailin sänkyyn seisten. Sitten pääsin suihkuun jonka lattialla olin istualteen ja kontilteen puoli tuntia, sitten pääsinkin ammeeseen. Amme oli ihan ylivoimaisen ihana! Itse kipuun se ei paljoakaan tuonut helpotusta mutta sillä oli niin helppo ottaa erilaisia asentoja ja nojata reunaan ja lötköpötköön joka teki kivusta siedettävämpää. Huutaminen ja vaikerrus auttoi enemmän kuin se syvään hengittely mutta siihen varmaan vaikutti se etten loppujen lopuksi osannut renoutua vaikka teidän että se olisi auttanut kipuun parhaiten. Aqua rakkuloita ihan lopussa kokeilin mutta niistä ei ollut mitään hyötyä. Vedestä nousin vasta kun ponnistus vaihe alkoi.
Se kiva puoli ponnistamisessa oli että silloin ei sattunut, kuhan ponnisti kun supistus alkoi. Aluksi olin kontillani lattialla mutta siinä saanut tarpeeksi voimaa ponnistukseen ja happi kävi vähiin niin siirryin sängylle kontilleni jossa sain happea. Loppua kohden vaihdoin kyljelleni kun lääkäri jouduttiin kutsumaan tarkkailemaan tilannetta kun sydänäänet laskivat liikaa ponnistuksien aikana eivätkä tahtoneet nousta kunnolla välissä. Ponnistukset eivät myöskään tuottaneet tulosta niin nopeasti kuin kätilö olisi toivonut. Pää oli aivan lähellä syntyä useiden supistusten ajan muttei kuitenkaan tullut jolloin kätilö teki pienen episiotomian ja pää syntyi ja seuraavalla ponnistusella loput lapsesta. Haava onneksi jäi ihan pieneksi eikä tarnnut kuin kaksi tikkiä. Sain hänet heti mahan päälle mutta jouduin kysymään pariin kertaan että kumpi tuli sillä rintani esti minua näkemästä sukupuolta. :D Tyttöhän sieltä tuli.
Napanuoran sykittyä loppuun isä sai leikata napanuoran ja meidän ympärille kiedottiin peitteitä ettei vauvalle tulisi kylmä. Pian jälkeiset syntyi, käännyin kyljelleni ja sain imettää lapsen rauhassa. Juttelimme mieheni kanssa ja meillä oli mukava hetki rauhassa perheenä. Sitten vauva vietiin mitattavaksi ja punnittavaksi ja minä menin suihkuun. Suihkusta tultuani puin vaatteeni takaisin päälle ja otin vauvan syliin ja kävelin synnytysosastolle, meidän perhehuoneeseen. Hoitajat olivat kovin ihmeissään minun pirteydestä mitä itse pidin hassuna, eihän tässä enää mitään ollut, kipu oli jo takanapäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti